Perjantaina 13.3.2026 osallistuin Tiedekeskus Heurekassa järjestettyyn Heräys-tekoälyhuippuseminaarin paneelikeskusteluun, jonka otsikkona oli Miten tekoäly vaikuttaa kestävään kehitykseen? Mukana Ville Mäkipellon vetämässä keskustelussa olivat lisäkseni Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteiden professori Laura Ruotsalainen ja Googlen Suomen yhteiskuntasuhdepäällikkö Heidi Jern. (Paneelikeskustelun voi katsoa täältä.)
Keskustelussa nousi esiin kaksi pääteemaa. Ensinnäkin, tekoälyratkaisut tuovat mukanaan monenlaisia mahdollisuuksia auttaa ympäristö- ja ilmastohaasteissa. Toiseksi, juuri nyt tekoälyyn liittyvä julkinen keskustelu on pahasti vinossa: huomio keskittyy liikaa generatiiviseen tekoälyyn, sen ympärille rakennettuun hypeen ja oletukseen, että enemmän on aina parempi. Näin ei ole.
On erotettava, mistä tekoälystä kulloinkin puhutaan
Oma viestini paneelissa oli varsin selvä. Kun puhumme tekoälystä laajasti, puhumme myös työkaluista, joilla voidaan optimoida energiankäyttöä, järkevöittää liikennettä ja mallintaa monimutkaisia ympäristöjärjestelmiä. Generatiivisen tekoälyn osalta ilmastohyötykäyttöä edustavat tavat tunnistaa ilmastoviivyttelyä ja torjua disinformaatiota. Tällaisissa sovelluksissa tekoäly voi olla hyödyllinen väline. Mutta kun puhumme tämän hetken generatiivisen tekoälyn ympärille syntyneestä valtavasta infrastruktuuribuumiksi paisuneesta kehityksestä, kuva muuttuu. Silloin puhutaan nopeasti kasvavasta energiankulutuksesta, datakeskuksista, sirutuotannosta, lyhytikäisestä laitteistosta ja luonnonvarojen käytöstä tavalla, joka ei ole ympäristön näkökulmasta lainkaan kestävällä pohjalla.
Tämä erottelu on tärkeä. Liian usein tekoälystä puhutaan ikään kuin kaikki tekoäly olisi sama asia – ja vielä tarkemmin: ikään kuin tekoäly tarkoittaisi vain ChatGPT:tä tai muita vastaavia tekstiä tuottavia työkaluja. Tämä on aivan liian kapea tulkinta. Tekoälyä on sovellettu pitkään esimerkiksi liikenteeseen, energiajärjestelmiin ja sään ennustamiseen, ja siitä onkin ollut todellista, kouriintuntuvaa yhteiskunnallista ja ympäristöllistä hyötyä. Oma kriittinen huomioni kohdistuu nimenomaan siihen, että generatiivisen tekoälyn nykyinen mittakaava ja siihen kohdistettu investointihype uhkaavat ohjata resursseja pois tarkoituksenmukaisemmista ja kestävämmistä sovelluksista.
Ympäristöjalanjälkeä pitää ajatella laajemmin
Seminaarissa esitellyn tutkimuksen mukaan vain noin 10 % ihmisistä on huolissaan tekoälyn vaikutuksista kestävään kehitykseen. Selvästikään hypen lietsoman buumin ympäristöjalanjäljestä ei olla pidetty tarpeeksi ääntä.
Yksi keskustelun keskeinen teema oli kysymys siitä, mihin tekoälyn ympäristökuorma oikeastaan syntyy. Usein puhutaan energiasta ja vedestä, mutta ympäristöjalanjälki on paljon tätä laajempi. Datakeskusten rakentaminen vaatii materiaaleja, laskentaa varten tarvitaan siruja, ja sirujen valmistus puolestaan riippuu mineraaleista ja metalleista, joiden louhinta tapahtuu usein kestämättömissä olosuhteissa. Lisäksi laitteiston käyttöikä on lyhyt: kyse ei ole vuosikymmenten investoinneista vaan usein vain muutamien vuosien sykleistä, joiden jälkeen koko laitekanta uusitaan. Vanhan infrastruktuurin jätteet ja kierrätysongelmat eivät katoa mihinkään. Kun puhumme tekoälyn ympäristövaikutuksista, emme siis voi tuijottaa vain yksittäisen kehotteen sähkönkulutusta. Olennaisempaa on koko järjestelmän mittakaava.
Generatiivisen tekoälyn käytön mittakaavalla on ratkaiseva vaikutus
Juuri mittakaava onkin ongelman ydin. Generatiivinen tekoäly ei välttämättä ole ongelma silloin, kun sitä käytetään rajatusti, tarkoituksenmukaisesti ja tai vaikkapa paikallisesti kevyillä malleilla. Ongelma syntyy siitä, että generatiivista tekoälyä työnnetään nyt erimuotoisten mediatuotosten lisäksi kaikkialle muuallekin: hakukoneisiin, sähköpostiin, toimisto-ohjelmistoihin, yhteenvetoihin ja ominaisuuksiin, joita kukaan ei välttämättä ole edes pyytänyt.
Pakotettuina taikka vähintään oletusasetuksena suurten massojen käyttämiin tuotteisiin tarjotut tekoälykomponentit näyttänevät hyvältä niitä tarjoavien tahojen kirjanpidossa. Kun hakukone tarjoaa oletuksena tekoälytiivisettä, harva käyttäjä ymmärtää sen vaikutuksia tai edes ajattelee, että sen voisi saada pois päältä. Ja sitähän ei esimerkiksi Googlen palveluista pois oikein saa.
Tällainen kehitys kasvattaa kulutusta riippumatta siitä, onko käyttö aidosti tarpeellista. Siksi keskustelua pitäisi käydä merkittävästi enemmän siitä, mihin tekoälyä – generatiivista tai yleisemminkin – kannattaa käyttää. Nyt kysymys tuntuu olevan lähinnä siitä, mihin kaikkeen sitä voisi käyttää.
Ilmastokriisi ei odota – mitä pitäisi tehdä nyt?
Paneelissa kysyttiin myös, mitä tilanteen parantamiseksi pitäisi tehdä. Oma vastaukseni oli yksinkertainen: sääntelyä tarvitaan – sitä ei tulisi purkaa vaan vahvistaa. Jos datakeskuksia kerran pitää rakentaa, ne pitäisi sijoittaa paikkoihin, joissa niiden haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi, joissa sääntely takaa muun muassa ympäristöhaittojen minimoinnin, ja joissa niiden toimintaa voidaan ohjata muutenkin kestävään suuntaan. Suomessa on tähän liittyen moni asia hyvin: meillä on verraten viileähkö ilmasto, paljon vettä, resilientti energiainfrastruktuuri ja verraten vastuullisuuteen ohjaava lainsäädäntö (tätä toki tulisi parantaa kestävämpään suuntaan yhäti). Siksi pidän vaarallisena puhetta siitä, että sääntely olisi lähinnä este innovaatioille. Ympäristön ja ilmastokriisin näkökulmasta juuri sääntely on se keino, jolla voidaan estää lyhytnäköinen, pelkkään kasvuun perustuva kehitys. Kärjistäen: on vastuutonta vastustaa sääntelyä samalla kun puhuu tekoälystä ilmastonmuutoksen ratkaisijana.
Samalla on tärkeää pitää kiinni ajallisesta näkökulmasta. Ilmastokriisi ei odota. Paneelissa muistutin, että päästöt, joita tuotetaan nyt, päätyvät ilmakehään nyt – ja jäävät sinne vähintään sadoiksi vuosiksi. Vaikka teknologia tehostuisikin tulevaisuudessa, jo syntynyttä kuormaa ei voi perua jälkikäteen. Siksi pelkkä lupaus paremmasta tehokkuudesta tulevaisuudessa ei riitä perusteluksi sille, että rakennamme tänään hallitsemattomasti lisää raskasta infrastruktuuria. Tämä on mielestäni yksi tekoälykeskustelun suurista sokeista pisteistä: teknologinen optimismi ohittaa liian helposti sen, että ilmastopolitiikassa keskeistä on myös ajoitus.
Generatiivista tekoälyä voi käyttää myös hyödyllisesti
Halusin kuitenkin tuoda esiin myös sen, että generatiivisellakin tekoälyllä voi olla hyödyllisiä käyttötapoja. Itse nostin keskustelussa esiin tutkimuksen, jossa keskustelumuotoinen tekoäly vähensi ihmisten alttiutta uskoa salaliittoteorioihin. Itse kehitän sovelluksia ilmastodisinformaation ja ilmastoviivyttelyn strategioiden tunnistamiseen ja purkamiseen kielimallien avulla esimerkiksi eduskuntapuheista. Tällaiset sovellukset eivät ratkaise ilmastokriisiä yksin, mutta ne voivat auttaa ymmärtämään paremmin sitä poliittista ja kulttuurista puhetta, jonka vuoksi välttämättömiä toimia lykätään. Tässä näen myös generatiivisella tekoälyllä aidosti rakentavaa potentiaalia.
Tekoäly ei ole itsessään pelastus eikä tuho. Olennaista on, millaisia yhteiskunnallisia valintoja sen ympärillä tehdään. Rakennammeko valtavaa infrastruktuuria, jotta voimme automatisoida yhä uusia triviaalilta tuntuvia toimintoja – vai käytämmekö resurssisyöppöä laskentaa, tutkimusta ja investointeja sellaisiin ongelmiin, joissa tekoäly voisi aidosti auttaa ympäristön, ilmaston ja yhteiskunnan kannalta olennaisissa kysymyksissä?
On mahdollista valita parempi tulevaisuus
Paneelin lopussa meiltä kysyttiin, missä olemme viiden vuoden päästä. Oma vastaukseni oli tarkoituksella hieman piikikäs: siihen mennessä generatiivisen tekoälyn kupla on puhjennut, ja että sen imemä investointiraha on saatu ohjattua järkevämpään käyttöön. Toivon siis maailmaa, jossa tekoäly ei enää ole itseisarvo tai markkinointilupaus, vaan väline, jota käytetään harkiten ja tarkoituksenmukaisesti. Jos näin käy, tekoälyllä voi olla myös kestävän kehityksen kannalta paljon annettavaa. Mutta se ei tapahdu itsestään. Se vaatii kriittistä keskustelua, poliittista ohjausta ja ennen kaikkea kykyä erottaa hyödyllinen käyttö hypevetoisesta kulutuksesta.
Erkki Mervaala
Erikoistutkija (Suomen ympäristökeskus)
Paneelin osallistujat. Vasemmalta oikealle Erkki Mervaala, Laura Ruotsalainen, Heidi Jern ja Ville Mäkipelto (Kuva: Jani Karlsson)