Perjantaina 26. kesäkuuta Helsingin Sanomien haastattelussa valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen ennusti, että Suomen koko julkinen sektori toimisi tekoälypohjaisesti vuonna 2031. ”Raivo repesi” somessa erityisesti siksi, että Majanen näkee kehityksen väistämättömänä.
Muutosta ajetaan vauhdilla eteenpäin, mikä herättää huolta useasta eri syystä. Ensinnäkin on epäselvää, mitä muutosta ollaan tekemässä ja miten. Vielä ei ole näköpiirissä sellaista tekoälyä, jolla visiot voitaisiin luotettavasti toteuttaa. Nyt kohistu, suuriin kielimalleihin perustuva generatiivinen tekoäly sopii huonosti ymmärrystä ja kontekstien hahmottamista vaativiin toimiin, minkä lisäksi se saattaa tuottaa päätöksentekoon sopimatonta virheellistä ja syrjivää sisältöä.
Tekoälykeskustelussa ohitetaan helposti sosiaalisen kestävyyden lisäksi myös muut kestävyysnäkökulmat. Erityisesti generatiivisen tekoälyn käytön ilmasto- ja ympäristöjalanjälki on valtava. 40 asteen helteissä kärvistelevä Eurooppa ei voi edistää vesi- ja energiasyöppöä teknologiaa, jonka taloudelliset ja työllisyyshyödyt ovat toistaiseksi kiistanalaisia, ilman suunnitelmaa sen ympäristövaikutusten hillitsemiseksi. Tekoälyn käytön luomat riippuvuudet EU:n ulkopuolisista maista pitää myös tarkasti arvioida teknologisen omavaraisuuden valossa.
Eri tahot puhuvat myös muutoksesta ristiin. Perjantaina Uuden Jutun haastattelussa VM:n neuvotteleva virkamies Anita Juho totesi, että käynnissä oleva muutos tarkoittaisi julkishallinnon kannalta käytännössä sitä, että tekoäly vastaisi valmistelusta ja ihmiset tekisivät edelleen varsinaiset päätökset. Kuitenkin sivulla, johon muutokseen liittyvät tiedot on koottu, muutoksen kolmannessa vaiheessa (Integroitu tekoäly-yhteiskunta 2032–2036) tavoitteena olisi saavuttaa ”automaattinen ja agenttipohjainen julkinen hallinto”.
Ihmisen rooli päätöksenteossa häivytetään siis samalla, kun kansalta edellytetään luottamusta puutteelliseen teknologiaan. Kuka on vastuussa, kun tekoälyagentti tekee kriittisen virheen? Avoimen, kotimaisen ja läpinäkyvän kielimallin kehittäminen lieventäisi mustan laatikon ongelmaa edes jotenkin, mutta kun kaupallisten markkinajohtajienkin tarjoamat amerikkalaiset kielimallit ovat todistetusti puutteellisia, kuulostaa Suomen huippumallin hakeminen kovin kaukaiselta.
Kirjoittajat:
Erkki Mervaala, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
Paula Kivimaa, tutkimusprofessori, Suomen ympäristökeskus
Rasmus Sihvonen, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto
Reija Haapanen, puheenjohtaja, Vastuullinen tekoäly ry
Kirjoitus laadittiin alun perin Helsingin Sanomien mielipideosastoa varten, mutta sitä ei julkaistu. Kirjoituksen tuottamiseen ei ole käytetty tekoälyä.