Puheet tekoälymuutoksen väistämättömyydestä ovat vahvasti liioiteltuja

Perjantaina 26. kesäkuuta Helsingin Sanomien haastattelussa valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen ennusti, että Suomen koko julkinen sektori toimisi tekoälypohjaisesti vuonna 2031. ”Raivo repesi” somessa erityisesti siksi, että Majanen näkee kehityksen väistämättömänä. Muutosta ajetaan vauhdilla eteenpäin, mikä herättää huolta useasta eri syystä. Ensinnäkin on epäselvää, mitä muutosta ollaan tekemässä ja miten. Vielä ei ole näköpiirissä sellaista tekoälyä, …

Lue lisää

Tekoälyavusteinen kirjoittaminen asiantuntijatyössä

Generatiivista tekoälyä tuodaan nyt ryminällä työpaikoille ja pohditaan kuumeisesti, miten sen voisi valjastaa lisäämään tuottavuutta. Asiantuntijatöissä, joissa tekstien tuottaminen vie suuren osan työajasta, generatiivinen tekoäly luo odotuksia tekstin tuotantoprosessien tehostamisesta. Jotta voisimme ymmärtää, millaiseen käyttöön generatiivinen tekoäly sopii ja millaisessa käytössä sillä voi olla jopa odottamattomia seurauksia, meidän tulee tarkastella, miten asiantuntijat generatiivista tekoälyä työssään …

Lue lisää

Vaihtoehtona eettinen tekoäly

Salla Westerstrand, teknologiaeetikko Tekoäly puhuttaa kaikkialla. Se, mitä kuulemme sosiaalisessa mediassa, mainonnassa ja usein myös poliitikkojen puheissa, korostaa tekoälyn mullistavuutta. Haaveilemme siitä, että voimme tekoälyn ansiosta keskittyä tekemään tylsien asioiden sijaan asioihin, joista aidosti nautimme. Tekoäly parantaa hyvinvointia, koska se mahdollistaa tehokkaamman terveydenhuollon, uusien lääkkeiden ja hoitojen kehittämisen sekä paremmat mahdollisuudet tunnistaa sairauksia varhaisessa vaiheessa. …

Lue lisää

Jäsenkyselyn vastaukset pohjana yhdistyksen uusissa eettisissä ohjeissa

Vastuullinen tekoäly ry:n eettiset ohjeet valmistuivat sopivasti ensimmäisen vuosipäivän alla.  Eettisissä ohjeissa avataan sitä, mitä vastuullisuus yhdistykselle käytännössä tarkoittaa. Vastuullisuus ei ole vain abstrakti arvo, vaan tarkoittaa konkreettisia tekoja. Miksi eettiset ohjeet? Eettisillä ohjeilla halutaan kuvata ja sanallistaa sitä, mitkä ovat yhdistyksen yhteiset arvot ja miten ne ohjaavat yhdistyksen ja sen jäsenten toimintaa.  Kun arvot …

Lue lisää

Vaihtoehtona eettinen tekoäly – tule kuulemaan Salla Westerstrandin puheenvuoroa

Puheenvuoro käsittelee eettisen tekoälyn vaiettuja hyötyjä. Miten voimme luoda edellytyksiä eettisemmälle tekoälykehitykselle? Tekoälyn haittavaikutuksia perustellaan usein taloudellisilla hyödyillä. Jotta nämä saavutetaan, ajatellaan että yhteiskunnan on mukauduttava teknologian vaatimuksiin. Samalla eettisesti kestämättömiä liiketoimintamalleja markkinoidaan ainoina varteenotettavina vaihtoehtoina ja kaikki muu kehitys tuomitaan joko liian kalliiksi, tehottomaksi tai hitaaksi. Westerstrand haastaa puheenvuorossaan tämän ja sanoo, että voimme …

Lue lisää

Tekoäly, ilmasto ja kohtuus – mitä Heräys-huippuseminaarin paneelista jäi käteen?

Perjantaina 13.3.2026 osallistuin Tiedekeskus Heurekassa järjestettyyn Heräys-tekoälyhuippuseminaarin paneelikeskusteluun, jonka otsikkona oli Miten tekoäly vaikuttaa kestävään kehitykseen? Mukana Ville Mäkipellon vetämässä keskustelussa olivat lisäkseni Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteiden professori Laura Ruotsalainen ja Googlen Suomen yhteiskuntasuhdepäällikkö Heidi Jern. (Paneelikeskustelun voi katsoa täältä.) Keskustelussa nousi esiin kaksi pääteemaa. Ensinnäkin, tekoälyratkaisut tuovat mukanaan monenlaisia mahdollisuuksia auttaa ympäristö- ja ilmastohaasteissa. Toiseksi, juuri …

Lue lisää

Visuaalisuudessakin voi tavoitella vastuullisuutta

Kun avaat tekoälystä kertovan uutisen tai artikkelin, mitä näet ensimmäisenä? Usein AI:lla tuotetun kuvan, jossa komeilee kiiltävä valkoinen humanoidirobotti, tai ehkä sinistä valoa hohtavat, aineettomassa avaruudessa leijuvat aivot. Olet luultavasti nähnyt aika monta kertaa myös robotin, joka ojentaa kättään kohti ihmistä kuin Michelangelon freskossa ikään. Teknologia tuntuu helposti isolta, abstraktilta ja arkielämästä irrallaan olevalta aiheelta, …

Lue lisää

Tekijänoikeuksista tekoälyn aikakaudella

Vastuullinen tekoäly ry järjestää keskustelutilaisuuksia yhdistyksen säännöissä mainituista teemoista. Keskustelutilaisuuksien tavoitteena on jakaa tietoa, oppia ja saada uusia näkökulmia sekä verkostoitua. Kuten perustuslain perusoikeuksilla, ei teemoillakaan ole keskinäistä hierarkiaa, vaan kaikki ovat omalla tavallaan tärkeitä. Maanantaina 3.11. keskustelunaiheena olivat tekijänoikeudet. Tilaisuuden alusti tekijänoikeusjuristi Tuomas Mattila (OTT, VTM, FM), jonka nykyinen tutkimustyö käsittelee suojattujen aineistojen käytön …

Lue lisää

Tekoälybotit eivät muuta sitä, että oppiminen vie aikaa

Tekoäly on tullut kouluihin ohituskaistaa, nopeasti ja ilman keskustelua sen roolista ja tarpeesta. Jotta opettajat, oppilaat ja vanhemmat ymmärtäisivät paremmin tekoälyn mahdollisuuksia ja rajoitteita, on tärkeää käydä asiasta laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Tekoälyjärjestelmien käytöstä opetuksessa ei vielä ole kovin paljon tutkimusta, mutta siitä huolimatta opettajat halutaan nopeasti käyttämään niitä. Tämä on loogista, koska oppilaat käyttävät tekoälyä …

Lue lisää

8.10. Paneelikeskustelu: Tekoäly, opetus ja oppiminen

Tervetuloa ke 8.10.2025 klo 18.15–20 Pasilan kirjaston auditorioon seuraamaan keskustelua ja esittämään kysymyksiä! Generatiivinen tekoäly on tällä hetkellä kouluissa ja opetuksessa valtava pedagoginen haaste.Teknologia kehittyy nopeasti ja tekoälyominaisuuksia on lisätty moniin digipalveluihin. Oppilaita houkuttelee tekoälybottien helppo käyttö. Generatiivista tekoälyä ei ole kehitetty oppimiseen, silti se on osa koulujen arkea. Millainen rooli tekoälyllä on kouluissa ja …

Lue lisää